Until one second later

Eilen illalla meni varmaan puolitoista tuntia nukahtamiseen, kun perjantain ja lauantain välisenä yönä nukuin 13 tuntia. Aanulla heräsin sitten ensimmäisen kerran 6:47. Siihen aikaan herään yleensä arkisin. Luulin, että oli maanantai. Kävin takaisin nukkumaan ja näin todella outoa unta. En enää muista kunnolla, mitä siinä tapahtui, mutta jotain meidän luokassa siirreltiin pulpetteja... Hämärää. Seuraavan kerran heräsin joskus 8:42 ja päätin nousta ylös. Ylös nousemiseen meni sen verran aikaa, että olin puoli kymmenen jälkeen alakerrassa syömässä aamupalaa.

 Ja sen jälkeen olenkin ollut melkein koko päivän koneella. Ja sitten J tuli meille.
 (ja ihan vain että varmasti tiedätte: tämän päivän novelli ei kerro minusta.)

 Yesterday night it took me an hour and a half to get sleep maybe because I slept thirteen hours between Friday and Saturday. In the morning I woke up the first time at 6:47 am, that's when I usually woke up at schooldays. I maybe thought it was Monday already. I went to sleep again and saw a really weird dream. I don't really remember what happened in it but something about moving desks in our classroom... Weird. Next time I woke up at maybe 8:42 and decided to get up and go eat breakfast. It took so long I was downstairs at half past nine.

 And after that I've been on computer the whole day. And then J came to our place.

Kotona

"Koti" on paikka, johon mulla ei ole menemistä. Muille mun tuntemille koti merkitsee turvaa. Ei mulle. On mulla koti, ja vanhemmat. Mut ei se tarkota että siellä olis hyvä olla, vaikka kuka sanois mulle mitä. Ei ne mulle ilkeitä ole, eikä riitele keskenään eikä juopottele. Ei mitään sellasta. Ei. Mun ja niiden välillä on ihan erilaisia ongelmia. Nimittäin mä.

Mun äiti ja isäpuoli on kristittyjä. Mä en. Niin kun ei mun isäkään ollu. Se kuoli kun mä olin vielä alakoulussa. Äiti sanoo että mä olen perinyt sen pakanuuden ja syntisyyden. Äiti ja mun isäpuoli rukoili mun puolesta neljä kertaa päivässä. Enää ne ei tee sitä, niiden mielestä mä en ole oikeutettu pääsemään taivaaseen. Niiden mielestä on kuulemma aivan sama joudunko mä helvettiin. Niiden mielestä mä kuulun sinne. Koska mä olen pakana ja syntinen.

Mulla ei ole mitään sitä vastaan että mä olen pakana ja syntinen. Mä säälin niitä, jotka uskoo niin.

Mä nousen bussista. On yö. Kello on kohta kaks. Mulle on tullut tavaks tulla kotiin vasta kun ne on varmasti nukahtanu, ja lähteä ennen kun ne herää. Ne jättää mulle illalla rahaa, että saan syötyä päivällä. Mä en ymmärrä miten ne sais satasen menemään pariin ateriaan. Siks mulla on tilillä paljon rahaa. Mä en haluais kaikkee sitä rahaa, mut koska ne on muutenkin liian rikkaita, mä en valita. Ihan kun mä näkisinkään niitä koskaan hereillä.

Talo on hiljanen kun mä menen keittiöön. Pöydällä odottaa tavallisesti rahaa, mut ei mitään muuta. Menen mun huoneeseen, kaadun sängylle vaatteet päällä ja nukahdan.

Mun erimielisyydet äidin ja isäpuolen kanssa alko kun mä olin seiskalla. Se ei tapahtunu kovin äkkiä, mut mä huomasin, et mä olin ihastunut yhteen tyttöön meidän luokalla. Se ei ollut mulle uutta, mutta se tyttö sanoi pitävänsä musta. Me alettiin seurustella. Mä kerroin äidille, koska se oli sanonu rakastavansa mua vaikka mä olisin millainen tahansa. Siksi mä järkytyin, kun se sanoi, että mä vaan kuvittelin. Me ei keskusteltu siitä enempää kun vasta viime vuonna, kun mä täytin kuustoista, ja mulla oli uus tyttöystävä. Äiti ei tykännyt siitä. 'Naisen kuuluu rakastaa vain miehiä', se sano ja 'ainoa oikea rakkaus on rakkautta miehen ja naisen välillä'. Mä olen aina ollut huomaavainen, mutta sillä kerralla mä en enää jaksanut. 'Vittu sä mitään mistään tiedät', mä huusin päin sen naamaa. 'MUN rakkauteni on oikein! Mun rakkauteni ei vittu ole väärin, saatana! MUN rakkauteni on KAUNISTA, jumalauta!'

Äiti ja mun isäpuoli järkyttyi niin paljon siitä ettei ne puhunu mulle sanaakaan puoleen vuoteen. Sen jälkeen mä olen lähes asunut sun luona. Sun vanhemmat on mukavia. Ne antaa meidän tehdä mitä me halutaan yläkerran makuuhuoneessa, niiden mielestä se on vaan suloista ja hienoa että me ollaan niin rakastuneita. Ne ymmärtääkin tosi hyvin, koska ne on molemmat miehiä. Se on yks syy minkä takia äiti ja isäpuoli ei hyväksy meidän suhdetta. Mutta me mennään vielä naimisiin.

Herätyskello soi viideltä. Mä nousen ylös, kävelen bussipysäkille, odotan hetken bussia ja nousen siihen.

Mun "anti-heterous" ei ole ainoa syy minkä vuoksi mulla ei mene kotona hyvin. Kasilla mun sillonen tyttöystävä jätti mut. Se alko kiusata mua. Aluks se oli vaan sellasta pientä, mut vähitellen koko luokka tuli siihen mukaan. Opettajatkin yritti jossain vaiheessa saada sitä loppumaan, mut se johti vaan siihen et ne teki sitä 'salaa'. Mä en valittanut. Mä en itkenyt niiden edessä. Mä en murtunut niiden edessä, vaikka se kestikin melkein puoltoista vuotta. Mä itkin kotona, omassa huoneessa. Mä murruin yksin. Mä halusin pois, mä halusin sen tuskan pois. Mä halusin kuolla. Mä yritin kuolla. Monta kertaa. Mä jouduin muutaman kerran sairaalaankin sen takia. Mutta mä en saanut kuolla. Mulle ei suotu sitä helpotusta. Eikä multa ei edes otettu niitä teriä pois. Kukaan ei yrittänyt auttaa mua. Mun olis pitänyt jo sillon tajuta äidin silmistä, ettei mulla ollut sille mitään väliä. Ei ollut ketään, kuka olis sanonut, että mä olen tärkeä. Mulle sanottiin joka päivä, että mun pitäis kuolla, ja mä uskoin niitä. Ysin keväällä mä en enää edes tapellu vastaan kun ne hakkas mua. Koska mä ajattelin, että mä olin ansainnut sen.

Nousen ylös bussista. Kävelen vähän matkaa, ja soitan ovikelloa. Paul tulee avaamaan, se aina tulee. Se menee töihin kuudeksi, joten se on aina siihen aikaan hereillä kun mä tulen.

Kun mä tapasin sut, kaikki muuttui. Se ei tapahtunut hetkessä. Mä en heti sut tavattuani sanonut, että mä haluan elää. Sä olit mulle niin kiltti, että se sattui. Se sattui, mutta se oli hyvää kipua. Ei sellaista kipua, mikä tulee viillosta kädessä. Sä olit mun lähellä, ja sä olit aina siinä. Sä olit mun luona, kun mä eniten tarvitsin sua. Sä vedit mun terät vessasta alas. 'koska mä tiedän, miten paljon se sattuu', sä sanoit ja nostit huolettomasti hihas ylös. Susta tuli mulle ainoa. Susta tuli mun rakkain. Sä olit kaunis, olet vieläkin.

Hiivin sun huoneeseen, riisun vaatteet ja kiemurtelen sun viereen peiton alle odottamaan, että sä heräät.

...And I promise that when I have more time I will translate this short-story. Maybe tomorrow...

Apple blossoms <3