World's end rhythm

This time I translated a short-story though I promised I wouldn't.

Pysähtynyt

Seison kalliolla, ja maailma on pysähtynyt ympärilläni. Takanani tuuli humisee puissa ja lennättää ilmaan lehtiä. Tuuli leikkii hiuksillani, sekoittaen ja heittäen ne kasvoilleni. Punainen aurinko saa ne hehkumaan omaa väriään. Saman väristä kuin käsiäni tahraava, osittain jo kuivunut veri.

Tuulikaan ei kuivaa kyyneliäni, eivätkä hiukseni pyyhi niitä pois kasvoiltani. Sillä ne ovat sydämessäni, syvällä piilossa sen mustissa syövereissä. Seisoessani tässä, kallion laella, en muista enää, miltä tuntuu olla onnellinen, en sitä, miltä tuntuu nauraa tai mitä on rakkaus.

Joki tuntuu virtaavan lävitseni, joki täynnä tuskaa. Tuska kerääntyy sisälleni, ja joki puhdistuu. En tiedä enää, missä, miksi ja milloin lupauduin kantamaan kaikkien tuskan, kun maailma pysähtyy, mutta sitä lupausta en voi rikkoa vaikka haluaisinkin.

Ympärilläni kaikki on pysähtynyt. Kaikki, paitsi tuuli. Se olet sinä. Vaikka kuva kuolleista silmistäsi täyttää mieleni, tiedän, että olet vielä täällä. Koska sinä olet tuuli. Vaikka veresi tahraa käsiäni, koskaan kuivumatta, tiedän, ettet ole poissa. Sillä sinä olet tuuli. Se ei ole onnellista, sillä tuulikin kuolee, syntyäkseen aina uudelleen. Se kantaa mukanaan muistoja, häilyviä huokauksia onnellisuudesta. Nuo pienet henkäykset laulavat korviini, yrittäen tavoittaa ja saada minut kuulemaan, mutta olen jo kauan sitten sulkenut mieleni niiltä. En halua kuunnella, sillä sinä olet tuuli.

Kuulen ääniä. Ne tuntuvat lähestyvän, mutta tiedän, että ne ovat vain pääni sisällä, vaikka se ei tee niistä yhtään vähempää todellisia. Ne hiipivät taakseni ja puukottavat minua selkään. Enkä minä sen jälkeen ole enää elossa. En ole koskaan ollutkaan.

Ajattelen jonkin aikaa, ehkä vuoden. Tunnen pienen katumuksen piston sydämessäni. Se on uutta - en tiedä, olenko katunut mitään koskaan ennen. Kadun sitä, että tapoin sinut. Mutta en voinut itselleni mitään. Rakastuminen tuotti liikaa tuskaa. Enkä halunnut, että kärsit. Se, että näin sinun kärsivän hiukankin, sattui enemmän kuin oma tuskani. En minä ollut hullu, vaikka kaikki niin sanoivat. Minä olin se, joka pelasti sinut.

Silmäni tuntuvat märiltä. Pyyhkäisen hiukset kasvoiltani tehden samalla poskelleni verisen tahran, mutta tuuli heittää ne takaisin silmilleni. Niiden punainen väri näyttää tummemmalta kuin ennen.

Seison kalliolla, ja maailma on pysähtynyt ympärilläni. Takanani tuuli humisee puissa ja lennättää ilmaan lehtiä. Ne pyörteilevät ympärilläni, ja sinä olet tuuli.

Stopped world

I stand on a mountain and the world has stopped around me. Behind me the wind blows in the trees and sends leaves to the air. The wind plays with my hair, messing them up and throwing them to my face. Red sun gets my hair to glow in its own color. The same color as the partly dried bloodstains on my hands.

 The wind doesn't dry my tears and my hair doesn't wipe them off of my face. Because my tears are in my heart, deep within it's black void. While I'm standing here on the mountain I am forgetting how it feels to be happy or to laugh or what is love.

 It feels like a river flows through me. A river full of pain. The pain gathers within me and the river gets cleansed. I don't remember anymore where, when and why did I made the promise to bear all the pain when the world stops but I can't break that promise even though I would want to.

 Everything has stopped around me. Everything but the wind. It's you. Even though a picture of your dead eyes fills my mind, I know that you're still here. Because you're the wind. Even though your blood stains my hands never completely drying, I know you aren't gone. Because you're the wind. It's not happy because the wind dies also to be born again. It carries memories within it, fading whispers about happiness. Those whispers sing to my ears trying to reach me and make me to listen but I've shut my mind from them long ago. I don't want to listen because you're the wind.

I hear voices. I feel them closing up but I know they're only inside my head even though it doesn't make them any less real. They sneak up behind me and stab me in the back. After that I'm no longer alive. I've never been.

I think for some time, maybe a year. I feel a stab of guilt in my heart. It's new. I don't know if I've ever felt guilty before. I feel guilty because I killed you. But I couldn't stop myself. Loving was too painful. I didn't want you to suffer. That I saw you suffer hurt more than my own pain. I wasn't mad even though everybody said so. I was the one who saved you.

 My eyes feel wet. I wipe my hair behind my ear doing a bloody stain on my cheek but the wind blows my hair to my face again. The color of my hair seems to be darker than ever.

I stand on a mountain and the world has stopped around me. Behind me the wind blows in the trees and sends leaves to the air. They circle around me, and you are the wind.