maanantai 6. heinäkuuta 2015

Kertomuksia kesästä (ja Protusta!)

Tämä kesä alkoi sillä, että ensimmäisellä viikolla olin kolme ja puoli päivää Helsingissä. Ensin päivä kaverin kanssa, ja viikonloppu tiimimiitissä.

Sen jälkeen olin kotona neljän seinän sisällä viikon, mutta kävin sunnuntaina kahden koulukaverin kanssa baarissa ensimmäistä kertaa elämässäni (bar Suxes, jossa oli varainkeruuilta Turku Priden järjestämiseksi).

Sitten olin juhannukseen asti neljän seinän sisällä lähinnä koiran kanssa kaksistaan. Isosisko ei asu enää kotona (mutta oli loman ekalla viikolla käymässä), pikkusisko on vieläkin poikaystävänsä luona (lähti sinne kesäkuun alussa) ja vanhemmat olivat päivisin töissä. Koska itse heräsin vasta puolenpäivän aikaan, näin heitä vain iltaisin. Tuli katsottua paljon Netflixiä.

Juhannuksen vietin mökillä vähän erilaisessa seurassa kuin viime vuonna: mummon, papan ja perheeni lisäksi paikalla oli myös pikkusiskoni poikaystävä, yksi isosiskoni kavereista, papan kaksoisveli ja päivällä näin kahta pikkuserkkuani vanhempineen. Uimassa en käynyt, koska vesi oli ihan sairaan kylmää.





Pipsakin pääsi mökille :) 



Juhannuksen jälkeen olin lähes koko viikon yksin kotona, yhtenä päivänä menin yhden entisen luokkalaiseni yllätyssynttäreille, ja lauantaina kahden koulukaverin kanssa suuntana oli Helsinki Pride! (Kuva meistä löytyi täältä.)

Sunnuntaina alkoikin sitten kesän kohokohta: Protuleiri, jossa olin uutena apuohjaajana. Itselläni ei ollut siellä kameraa mukana, joten kuvia sieltä ei minulla juurikaan ole.

Mutta viikko oli silti aivan mahtava, mielettömästi parempi kuin oma protuleirini silloin joskus sata vuotta sitten. Tosin vähäuninen (eli väsyttävä) ja jossain väleissä rankka, mutta suurimmaksi osaksi todella hauska, ajatuksiaherättävä, mielenkiintoinen ja ihana. Tiimin (joka koostuu seitsemästä ihmisestä: kaksi ohjaajaa, viisi apparia) kanssa tavattiin jo keväällä ja olin kaikki tavannut vähintään kerran ennen leiriä, osan kaksikin, joten vain meidän viisitoista leiriläistä (ja kokit) olivat täysin uusia tuttavuuksia.

Viikon aikana tapahtui kaikenlaista ihanaa, jännittävää, hauskaa, mukavaa, säikäyttävää, ärsyttävää, outoa, naurattavaa, itkettävää, hämmentävää, surullista, ratkiriemukasta, tuskastuttavaa, nolostuttavaa... tuntuu nyt, että olen menneen viikon aikana tuntenut enemmän tunteita kuin koko alkukesänä, ja ehkä juuri sen takia tämä päivä on tuntunut todella tyhjältä ja pysähtyneeltä.

Koskapa meidän leiriläiset olivat ihania <3 äänekkäitä ja hyvin energisiä kyllä, mutta osasivat myös olla hiljaa ja kuunnella toisiaan (ja kaikki nukkuivat jopa viimeisenä yönä). Unohtui usein, että lähes kaikki ovat oikeasti vasta menossa yhdeksännelle luokalle, tuntui tosi usein että olisi vain pari vuotta itseä nuorempien seurassa. Vaikka oli myös paljon niitä hetkiä, jolloin varmasti uskoi, että olivat neljä vuotta nuorempia kuin minä (mutta juuri siksi olitte niin suloisia!).

Ja entä tiimi sitten... se, että olin tiimissä enkä leiriläisenä, vaikutti hyvin oleellisesti leirikokemukseen. Kuten myös se, että oli varmaan miulle sopivin tiimi mitä voi olla. Kaikki olivat tosi ihania ja teidän takia en tullut hulluksi tai mennyt johonkin nurkkaan istumaan kun leiriläiset riehuivat. Teitä saan kiittää siitä, että pystyin itkemään oikeasti ja kunnolla. Haluaisin pahoitella sitä, millainen olin viimeisinä päivinä, vaikka ette tuntuneet olevan siitä milläännekään. Yritän saada ne kehulaput kirjoitettua...!

Viikon aikana sain viettää paljon aikaa todella ihanien ja mahtavien ihmisten seurassa, halailla tosi paljon (vaikka sekään ei välillä tuntunut riittävän), mahautua, itkeä, jakaa tarinoita omasta elämästäni, olla oma itseni, nauraa tyhmillekin jutuille, moshata niskani kipeäksi (MATO!), laulaa enemmän kuin pitkään aikaan, kuunnella muiden mielipiteitä, ajatella asioita uudestaan ja tietää, että kuu on juustoa, perchale.

Kiitos kaikille tästä ihanasta kokemuksesta. Olette tärkeitä. <3

meidän tiimi <3 (Belindan kameralla otettu kuva)

1 kommentti:

  1. Olit tärkeä osa meidän tiimiä, ei olisi ollut leiri yhtään niin hyvä ilman sua. :) eikä tarvitse olla pahoillaan, jokaisella on oikeus omiin tunteisiin ja niiden näyttämiseen. :) itke vaan aina kun siltä tuntuu. Ikävä sua jo nyt ♡

    VastaaPoista