tiistai 30. joulukuuta 2014

It's too cold outside for angels to fly

Ehkä olisi taas aika kirjoittaa jotain. Joulu tuli ja meni, enkä oikeastaan huomannutkaan sitä. Jotenkin ei vaan tuntunut joululta, en tiedä miksi. Enemmän kuin olisi ollut marraskuu, mistä varmaan johtui se, etten oikein osannut nauttia joulusta. En edes odottanut joulua tänä vuonna, mutta luulen, että jos lunta olisi tullut aiemmin, olisin odottanut. (When you're still waiting for the snow to fall / doesn't really feel like Christmas at all (Christmas Lights, Coldplay)) Joulun odotukseni alkoi vasta sitten, kun lumi oli satanut maahan, mutta sitten se joulu tulikin niin nopeasti, että tuntui ihan kummalliselta. Se oli sitten vain omanlaisensa joulu, nopea sellainen.

Joululoma ei ole tuntunut aivan haaskaukselta. Matka Milanoon häämöttää parin päivän päässä, ja jännittää jo. En ole loman aikana kirjoittanut paljoakaan, mutta valokuvasin paljon sinä päivänä, kun satoi paljon lunta. En ole ollut ulkona paljoa, mutta olen lukenut sitäkin enemmän (kaksi 500-sivuista kirjaa ja yhden vähän lyhyemmän). Elokuviakin on tullut katsottua.

Tulin puoliksi vahingossa ostaneeksi vääränlaisia maaleja. Olisin tarvinnut vesiliukoisia öljyvärejä, mutta tulin ostaneeksi akryylimaaleja. Ne näyttävät liian samalta, enkä katsonut tarpeeksi tarkkaan, mutta Suomalaisessa olleet öljymaalit eivät olleet vesiliukoisia, enkä löytänyt sellaisia siinä kiireessä saada asia hoidettua nopeasti (olin luullut käveleväni sisään, ottavani paketin ja käveleväni ulos...toisin kävi). Tai no, luulin löytäneeni, mutta vasta kotona huomasin, että putkiloissa lukee "acrylic", ja googletin sitten, että voiko akryyleja ja öljyjä käyttää samassa, kun ovat molemmat sentään vesiliukoisia... ja ei, ei voi. En kuitenkaan aio palauttaa akryylejani kauppaan. En ole maalannut akryyleilla ennen, joten ajattelin kokeilevani, jos vaikka tykästyisin niihin. Öljyvärejä voi ostaa myöhemminkin. (Yritän samalla vakuutella itseäni asiasta. "Learn and live" (monta kertaa toistettu neuvo Nightrunner-sarjassa (uusin lempikirjasarjani :3))

Ei enempää akryylimaalien ja öljymaalien eroista, vaan nyt muutama kuva, ja hyvää uutta vuotta kaikille. Toivottavasti omastani tulee erityisempi kuin tästä joulusta – ainakin tätä uutta vuotta odotan innolla! Milanon ilotulitukset ovat varmasti hienommat kuin Turussa, minkä lisäksi en ole ollut Tukholmaa kauempana (tai lentänyt lentokoneessa) ulkomailla neljään vuoteen. Taidan käydä nyt nukkumaan. Ensi vuoteen siis!


maanantai 8. joulukuuta 2014

Mitä tekee tai tekemättä jättää silti aina jotain puuttuu

Joulukuu on täällä ja joku joulukin taitaa olla lähestymässä, mutta ei se siltä tunnu. Eihän täällä ole edes lunta! Tänä aamunakin satoi vettä. Hmph. Aamuisin on vaikea herätä, kun on ihan yhtä pimeää kuin nukkumaan käydessä (ja taitaa heräämiseen muutenkin vaikeuttaa se, mihin aikaan menee nukkumaan... eh heh).

Eilen oli jotakuinkin "produktiivinen" päivä. Päättötyökin edistyi! Tarkoittaen tässä kohtaa sitä, että käytiin ostamassa kunnon rautalankaa rautakaupasta. Mutta kai sitä nyt jostain pitää aloittaa, nyt ainakin periaatteessa voisi tehdä sitä vaikka joka päivä vähän, jos jaksaisi/viitsisi/haluaisi/ei keksisi yhtään mitään muuta tekemistä.
Mutta ei se ollut ainoa produktiivinen asia, sillä tein myös jotain ihan aikuisten oikeasti produktiivista (tai mitä jos jätettäisiin muiden pohdittavaksi, mikä on oikeasti produktiivista ja mikä ei..), nimittäin kirjoitin Tarinaa vailla nimeä eteenpäin! Kuten näkyy, kunnollista nimeä sille ei ole vieläkään pulpahtanut tietoisuuteeni, mutta siitä huolimatta 40 000 sanaa on nyt ylitetty! Hip hei!

Siis, eihän se nyt niin paljon ole, aika vähän kuitenkin koska olen kirjoittanut sitä nimenomaista osaa jo yli vuoden mutta juuri siksi se on paljon koska tän vuoden kesän jälkeen olen kirjoittanut melkein puolet siitä 40 000 sanasta.

Niin siis olikohan muuta.  Oh, en ole kirjoittanut tänne mitään pitkään aikaan. En vain ole keksinyt, mistä kirjoittaa. Eilen tosin tapahtui muutakin erikoista, mutta se liittyikin täysi-ikäisyyteen, heh heh.... hurjaa... katsoin Pulp Fictionin! Hurraa! Ensimmäinen K-18 -elokuva, jonka olen nähnyt. Olisin kyllä saanut katsoa sen jo varmaan viime vuonna, mutta en uskaltanut, koska se oli kuitenkin K-18 ja ajattelin että se olisi sitten tosi paha jne jne, mutta ei se oikeastaan ollut. Ainoastaan realistisempi kuin kaikki K-16 -toimintaelokuvat, joissa esimerkiksi aseet eivät laukea vahingossa. Sen elokuvan lisäksi Apulannan keikka onkin sitten ainoa K-18 -juttu, mitä olen tehnyt. En ole edes halunnut vielä tehdä mitään muuta, mutta nyt kun olen 18, niin tässähän on koko loppuelämä aikaa tehdä asioita, joita en ole ennen saanut lain mukaan tehdä (ei sillä, että olisi koskaan kiinnostanut). Mutta siis pointtini oli se, että vaikka olenkin 18 ja saan tehdä vähän kaikkea (paitsi K-20 tai 21- keikat tai baarit yms, har har), niin eihän tässä mikään kiire ole tehdä mitään, eikä onneksi täysi-ikäisyys suoraan velvoita tekemään asioita, joita ei muutenkaan tekisi (such as päihdeaineiden nauttiminen).

Että sellaista tänään. Pitäisi fysiikkaa ehkä vähän harjoitella, koska huomenna on koe, mutta pyhh mitä nyt sellaisesta – fysiikka – hah hah. Tai no joo. Ehkä pitäis laskea edes jotain harjoitustehtäviä, jos jaksais. Huoh. Ja nukkuakin pitäis. Missä välissä tässä pitäis mitään ehtiä tekemään?


torstai 23. lokakuuta 2014

Every day is exactly the same

Tänään tuli sellainen "olis pitänyt tajuta aiemmin"-tunne, kun korjasin kuulokkeeni rautalangalla, en jesarilla. Ne on siis olleet rikki pari vuotta niin, että ne vaan ei pysyneet kunnolla päässä, kun siitä toisesta puolesta oli joku juttu poikki (katso kuvat! se kohta missä se rautalanka on niin siitä on rikki), ja tänään ensinnäkin muistin ja toiseksi sain aikaiseksi tehdä niille jotain. Niissä on ollu sen kai kaks vuotta jesarilla laitettu toinen puoli niin et se ei roiku ihan irti, ja vasta muutama viikko sitten tajusin, että siihen vois laittaa rautalankaa, ehkä se pysyis paremmin...



...ja nyt ne on melkein kuin uudet. Ainoa varjopuoli on se, että noi rautalangat tarttuu tukkaan kiinni.

Muita uutisia tämän ihmeen lisäksi ei juurikaan ole, koska en oo edes päättötyötä saanut tehtyä sitten elokuun. Paitsi että miulla on tulossa kaks esiintymistilaisuutta, tai tarkemmin sanottuna koulun näytelmä ja orkesterin konsertti, kaikki peräkkäisinä päivinä! Näytelmä on 6. ja 7.11. (jälkimmäinen on koulunäytös) ja konsertti 8. päivä. Saa nähdä, mitä siitäkin tulee, heh. Mainostauko alkaa. Tulkaa katsomaan hauskaa komediaa Turun Steiner-koulun liikuntasaliin kello 18, suositusikäraja yli 12 vuotta, vapaaehtoinen pääsymaksu ja sitten lauantaina pääsee oikein Mikaelinkirkkoon kuuntelemaan huikeaa musiikkia, kun koululaitoksen orkesterit esittävät 60-vuotisjuhlakonsertissaan Suomen ensiesityksessä Karl Jenkinsin teoksen The Armed Man – A Mass For Peace (liput ovelta 10€ / 8€). Mainostauko päättyy.

Arki on arkea, ja koulussa on juuri alkanut uusi jakso (kuvista, jes). Jos joku kysyisi, en osaisi sanoa, mitä olen tehnyt elokuun jälkeen. Ehkä se johtuu siitä, että kaikki tapahtumat tuntuu niin arkisilta enkä usko että ketään ihan hirveästi kiinnostaa, mitä olen kirjoittanut. Eikun ei, kyllä on varmaan joku, jota kiinnostaa, mutta se on tylsää selittää siitä, kun ite selittää ihan innoissaan ja sit kukaan ei tajua et mikä siinä nyt oli niin hienoa tai söpöä tai ylipäätään että miksi. Mutta se ei haittaa miuta, koska oon niistä ihan yhtä innostunut, selitin sitten jollekulle eli en.

Täysi-ikäistyttyäni olen miettinyt, milloin olen sitten oikeasti aikuinen. En ole vielä keksinyt, mutta kuitenkin sen verran tiedän, etten vielä sitä(kään) ole.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

And yes I am alone then again I always was

Mielestäni parhaat elokuvat on sellaisia, joita ei ymmärrä heti. Sellaisia, joissa kaikki ei ole selvää. Sellaisia, joissa pitää ajatella, että ymmärtää, koska niin paljon jätetään kertomatta. Ajattelen, että parhaat elokuvat on vähän sekavia, sellaisia kuin Detachment, Cloud Atlas tai (uusin lisäys lempielokuvieni joukkoon) Franklyn.

(sitten seuraa random asioita, jos ei kiinnosta, jatkuu kuuden kappaleen jälkeen)

Koulun alkamisen jälkeen olen ollut aika stressaantunut. Teen läksyt heti, kun pääsen koulusta, joten vaikka aikaa tehdä kaikkea muuta olisikin yhtä paljon kuin aina ennenkin (nykyään sitä on enemmän kuin ennen), tuntuu, että sitä on liikaa. Ehkä päivät tuntuvat pitemmiltä, kun on yksin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että haluaisin olla enemmän ihmisten seurassa.

Tai, en tiedä. Tavallaan haluaisin, että voisin vaikka koulun jälkeen mennä jonkun kaverin kanssa jonnekin, mutta tavallaan en halua. Yksin oleminen on niin paljon helpompaa, kun ei tarvitse olla mitään.

Niin, ei tarvitse näytellä, esittää mitään. Tai, noh, en tiedä, onko se näyttelemistä tai esittämistä, ehkä se on vain käyttäytymistapa. Mutta siitä huolimatta ehkä se, etten pysty lähes koskaan olemaan rehellisesti oma itseni (en oikeastaan tiedä, millainen olen "oikeasti"), omalta osaltaan edesauttaa ihmisten kanssakäymisen väsyttävyyttä. Tuntuu, että olen paljon hitaampi ajattelemaan kuin suurin osa ihmisistä, ja ajatukset eivät ole järjestyksessä ollessani ihmisten seurassa. Sanojen järjestely vie aikaa. Useat eivät ymmärrä sellaista varovaisuutta, ja tulkitsevat sanojen järjestelyn vastaushaluttomuudeksi, vaikka se olisikin juuri päinvastoin.

Toinen syy sille, miksi pidän yksin olemisesta on se, että ehdin ajatella. Ehkä ajattelen joskus liikaa, mutta ainakaan kukaan ei pakota ajattelemaan liian nopeasti. Välillä tuntuu, että nopeus on tärkein asia tässä maailmassa, koulussa varsinkin. Asiat pitäisi tehdä ajallaan, yleensä ennen kuin olen valmis tekemään mitään.

Tiedän, että yksin oleminen voi joidenkin mielestä olla lähes aina ahdistavaa, mutta en aina pysty ymmärtämään, miksi. Totta kai tajuaisin, jos joku yrittäisi selittää, mutta en vain voi ymmärtää. Itselleni juuri hetket omassa rauhassa ovat päivien parhaita hetkiä. Sellaiset hetket, joissa voi vain olla, ja jäädä ajattelemaan, antaa itsensä ajelehtia ajatusten mukana kuin virran vietävänä. Hetket, joihin voi pysähtyä ja jäädä kuuntelemaan omaa hengitystään.

Joskus – nykyään ehkä harvemmin – tulee hetkiä, jolloin yksin oleminen muuttuu yksinäisyydeksi. Kun ollessani jossain yksin ahdistus kasvaa niin suureksi, että särkee kuvan täydellisestä hetkestä, pilaa nautinnon yksin olemisesta ja karkottaa rauhallisen olon. Sellaisina hetkinä toivoo, että olisi joku, jonka luokse mennä turvaan. En ajattele, että olisin sillä tavalla yksin, ettei sellaiseen olisi mahdollisuutta, jos kuka tahansa kelpaisi, mutta kun ei kelpaa, enkä edes tiedä, mitä haluan. Joskus tiesin, mutta enää en osaa haluta mitään.


Oikeasti positiivisten asioiden puolella on se, että jostain kumman syystä olen nyt innostunut vanhojen tansseista. Äiti on luvannut tehdä puvun, mutta innostustani varjostaa se, ettei kaikkia hienoja ja cooleja juttuja ole mahdollista toteuttaa, enkä oikeastaan ole täysin varma siitä, mitä oikein haluan. Tanssiparistakaan ei ole harmainta aavistusta, mutta sitä en  vielä edes halua ajatella.

Päättötyö taas ei ole edennyt juuri yhtään sitten viime viikon keskiviikon filminkehityksen, paitsi että tänään pyysin yhtä ihmistä malliksi ja sain myöntävän vastauksen. Itse asiassa pelkään pyytää ihmisiä malliksi, koska pelkään, ettei kukaan halua tulla (ajattelen niin, koska itse inhoan kameran etupuolella olemista, ja vaikka suostuisinkin pyydettäessä tai pakon edessä, tekisin sen valittaen ja hampaat irvessä).
Tiedän tarvitsevani (tai ainakin haluavani) ennen pitkää enemmän malleja koko juttuun kuin kaksi (yhtä siis olen jo kuvannut), mutta uskon puute omiin ideohin (koska niitä ei ole koskaan ollutkaan), kykyihin valokuvata ja tulla toimeen ihmisten kanssa on toistaiseksi suurempi kuin tarve saada homma valmiiksi. Siispä pysyttelen omien mukavuusrajojeni sisäpuolella enkä lähde elättelemään (turhaa?) toivoa siitä, että saisin lisää ihmisiä malliksi. Lopulta taidan tyytyä kuvaamaan itseäni, kun joko mikään ei kelpaa tai en uskalla puhua kenellekään (ehm, ehkä vähän sama tanssiparin kanssa, tosin siinä on se tosi huono juttu, etten voi tanssia yksin).

Tällä kertaa ei kuvia :(

tiistai 2. syyskuuta 2014

And if you look at your reflection, is that all you want to be?

Viimein sain pitkän projektin päätökseen! (Ei, en vielä päättötyötä, vaan sen, että kuvasin 8-gigaisen muistikorttini täyteen..)

En ole kirjoittanut tänne pitkään aikaan, enkä laittanut kuvia, mutta jos alkaisin kirjoittamaan tähän kaikenlaista, kuvia ei jaksaisi enää kukaan katsoa sen jälkeen.

Kuvia siis!

(Otettu tänään, lauantaina ja elokuun alussa.)

















Katolta on kivat näkymät!



sunnuntai 10. elokuuta 2014

There and back again... voi ei, koulu alkaa taas!

Loman viimeinen päivä. Tuntuu tosi hassulta ajatella, että huomenna pitää mennä kouluun, kun vasta eilen olin Tukholmassa. Yleensä meidän perheessä jos ollaan käyty ulkomailla niin sieltä on tultu kotiin ainakin viikko ennen koulun alkua. Sen lisäksi tänään oli isin synttärijuhlat, niin ei ole ehtinyt valmistautua koulun alkuun mitenkään. Ei sillä, että olisin, jos olisi tänään ollut enemmän aikaa.

Päivä Tukholmassa oli jännä. Lähdimme (mie, äiti ja isi) perjantai-iltana laivaan, joka oli aikaisin aamulla Tukholmassa. Koska olin edellisenä yönä nukkunut liikaa (tai ainakin aamulla liian pitkään), en saanut yöllä nukuttua. Asiaa hankaloitti myös se, että laiva tärisi ja kolisi sekä se, että hyttimme ja yökerhon välissä oli yksi kerros, ja vielä sen lisäksi meillä oli perjantai-illan risteilyn kello kolmelta riitelevät känniläiset muutaman hytin päässä. Sain unta joskus neljän aikaan, ja herätys oli 5:50 (GMT +01:00).

Huonosti nukuttua yötä seurannut päivä ei alkanut kovin auvoisasti. Väsytti, ja Tukholmassa oli kuuma. Hotellin aamiaisella sai syödä paljon (mangojugurtti oli hyvää), ja tuli syötyä niin paljon liikaa, että oli vähän huono olo, kun lähdimme (mie, äiti, isi ja Aino, joka on vielä Tukholmassa kesätöissä) kävelemään kohti kirpparia.

Ainoa juttu, mitä löysin kirpparilta oli vyö (tai siis äiti löysi sen), mutta siellä oli sohva, jolla sain nukutuksi ainakin puoli tuntia. Päivällä nukkumisesta tulee tosi outo olo, mutta sen jälkeen taisimme mennä metroon ja kävelemään kaupungissa. Kävimme kaupassa ostamassa kaikkea hyvää (nom nom) ja menimme näköalapolulle johonkin, mistä näkyi suunnilleen puoli Tukholmaa (tai, no, en tiedä, miten iso Tukholma on, joten en osaa sanoa, mutta näkyi ainakin Riddarholms kyrka ja Kungahuset). Kun oltiin syöty, kävelimme metroasemalle ja menimme Gamla Staniin, jossa aioimme ensin kävellä jonkin aikaa, mutta löysimme sitten Science Fiction Bokhandelnin. En tiedä, kuinka kauan vietimme siellä, mutta se paikka oli kuin paratiisi. Fantasiakirjoja, scifiä, mangaa, tv-sarjoja, pelejä ja vaikka mitä. Iso osa kirjoista oli englanniksi, ja olisin halunnut ostaa City of Heavenly Firen, Tailchaser's Songin, Supernaturalin season 8, Evenstarin, Matkijanärhi-rintakorun, kaikki uuden Sherlockin tuotantokaudet ja kaikki Otherlandin osat. Vaikka olisin halunnut niin paljon asioita, ostin kuitenkin vain Sherlockin kolmannen tuotantokauden (se maksoi 99 kr, enkä ollut katsonut sitä vielä). En ole vielä edes ottanut sitä pois muoveista.

Ajelimme päivän aikana vielä muutaman kerran metrolla, syömässä Pizza Hutissa ja ostamassa prezeleitä Lidlistä. Laiva takaisinpäin lähti 19:30. Jätimme Ainon Tukholmaan ja lähdimme laivaan peläten toista yhtä huonosti nukuttuä yötä. Niin ei kuitenkaan onneksi käynyt, ja bonuksena näimme suurimman osan Hobitin 2. osasta, joka tuli telkkarista (ilman minkäänlaisia tekstityksiä örkki- ja haltiakielisiä kohtauksia oli vaikea ymmärtää... Meitä jäi näkemättä arviolta puoli tuntia alusta.).















perjantai 1. elokuuta 2014

But there was no such thing as forever

Tänään toin vasta toista kertaa koko kesänä tietokoneeni kuistille, ja voin sanoa, että on kannattanut. Olen ollut suurimman osan päivästä ulkona, ja täällä on tuullut tosi paljon. Tähän nurkkaan ei ole edes paistanut aurinko koko päivänä, mikä on plussaa (koska sitten kone ei kuumene enempää liikaa kuin jo valmiiksi) ja samalla voin toisella silmällä katsoa aina välillä, että tuolla se koira vieläkin nukkuu.

En ole koko viikkona tehnyt oikeastaan muuta kuin katsonut animea ja muutaman jakson Game of Thronesin kakkostuotantokautta. (Laskin eilen, että animen/GoTin katsomisessa on kulunut noin 50 tuntia viikosta...voisi ehkä vähentää.) Olen ollut kotona, enimmäkseen sisällä omassa huoneessani ja käynyt pari kertaa päivässä alakerrassa syömässä (koiraa olen lenkittänyt vain muutaman kerran tällä viikolla). Motivaatiota tai energiaa muuhun ei oikein löydy. Paitsi joku päivä soitin melkein kymmenen minuuttia pianoa (tai ei ehkä niinkään kauaa). Tarina vailla nimeäkin on edennyt tällä viikolla noin puoli sivua.

Ja otin juuri äsken ainoat tällä viikolla otetut valokuvat (yksi digillä ja kaksi filmikameralla):

  

Korvauksena tästä laiskotteluviikosta muutama pieni salaisuus:



Heh, onhan niitä vähän muokattu..
(sanoin, etten näyttäisi näitä kuvia, mutta nämä ovat vain parhaat huonoimmista, ne ehkä kaksi kelvollista tuona päivänä otettua kuvaa säästän lopulliseen työhön, johon oikeastaan toivon voivani käyttää filmikameralla otettuja kuvia, en näitä)

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Glass i glaset

Tänään heräsin ajoissa, ainakin verrattuna eiliseen. Kävin puolenpäivän aikaan hakemassa uuden filmikameran käyttökelvottomaksi todetun Yashican tilalle. Se ei ole yhtä vanha, hieno tai monimutkainen, mutta ehkä se on ihan hyvä. Siihen piti hakea paristot, mikä tapahtui illemmalla, kun kävin isin kanssa Citymarketissa. Leibhyllyllä ollessamme aloin puhua ruotsia (koska ruotsi on todistuksen perusteella (ja muutenkin) heikoin kieleni).

Puhuin ruotsia siihen asti, että pääsimme kotiin ja ihmistemme pariin, jotka eivät olleet yhtä innokkaita puhumaan ruotsia. Men det var roligt. Jag skulle vilja vara tvåspråkig och det är inte rättvis att alla mina kusiner (utom Toivo) är tvåspråkiga.

En ole tehnyt mökiltä tultuani melkein mitään, jonka vuoksi on hankala kirjoittaa siitä, mitä on tapahtunut. Tänään sentään piirsin, joten taidan laittaa niiden lisäksi tähän myös muutaman aiemmin piirtämäni kuvan. Laatu ei ole silmiähivelevä, sillä tähän aikaan yöstä valoa kuvaamiseen on hyvin niukasti, varsinkin, kun kattolamppukaan ei ole mikään aurinko.

Jostain syystä olen aina tykännyt luonnoksista todella paljon, siksi en tussaa tai väritä suurinta osaa piirroksistani.









sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Lomailua!!1! (ihan täysillä)

Koko viime viikkoni vietin mökillä, hyttysten ja paarmojen valtakunnassa. Tutustuin myös muurahaisiin ja tukalaan helteeseen, samoin kuin pitkään valvomisen iloihin. Kerran valvoin niin pitkään, että aurinko alkoi jo nousta metsän takaa. Sellaisessa valossa olisi ollut hyvä valokuvata, mutta minä kävin sen sijaan nukkumaan.

Mökillä tarkoitukseni oli valokuvata päättötyötäni varten mahdollisimman paljon, mutta koska tauluihin tulevat kuvat otan filmikameralla, emmekä saaneet äitin kanssa kameraa (Yashica LM) toimimaan (se oli kai mennyt rikki), otin päättötyötäni varten kuvia vain viimeisenä iltapäivänämme mökillä digikamerallani, jonka muistikortilta kirjoitushetkelläkin siirtyy kuvia tietokoneelleni. Vaikka ja koska en tehnyt oikeastaan mitään "hyödyllistä", sain omasta mielestäni paljon aikaan. Tunteja en laskenut, mutta viikon aikana kirjoitin ainakin neljä sivua tarinaa vailla nimeä, piirsin neljä tarinan vailla nimeä hahmoa kokonaan ja joistakin osia, otin yli 1200 kuvaa (vain parisataa niistä päättötyötä ajatellen), ideoin tarinaa vailla nimeä aika paljon eteenpäin ja luin yhden 500-sivuisen kirjan (Markus Zusak – Kirjavaras). Vaikka jouduinkin olemaan koko viikon ilman kunnollista nettiyhteyttä ja mahdollisuutta ladata sähkölaitteiden akkuja ihan milloin vain huvittaa (tai olla tietokoneella enempää kuin kaksi tuntia kerrallaan), oli se silti kivaa.

Kävin melkein joka päivä järvellä soutamassa ja valokuvaamassa, tai ainakin joka toinen päivä. Rakensin äitin kanssa mökin terassille parven tapaisen "laiturin" (jonkinlainen kuva siitä hiukan myöhemmin). Kanniskelin piirustusvihkoja ja kyniäni ylämökistä alamökkiin säännöllisesti melkein kaksi kertaa päivässä joka päivä.
Viikon aikana lause, jota toistettiin eniten oli "missäs se Pipsa on?" Pepsi-kissa (tai puskissa könyävä minisusi/karhunpentu) sai mökillä juosta vapaana ja oli aivan onnessaan, vaikka järveen se ei tykännyt mennä. Ennen kun Pipsam mulahti ojaan eikä päässyt itse ylös, se ei suostunut menemään mahaa pitemmälle veteen, mulahduksen jälkeen ei edes niin pitkälle. Se sai kiinni kaksi päästäistä, ja söi ruohoa, pahkoja ja käpyjä. Pari kertaa Pipsalle tuli kaveri, papan veljen koira Töpö, joka on jo iso, mutta suostui silti leikkimään Pipsan kanssa, kun se hirmu innokas pikkuinen musta pörröinen pallero oli vähän rauhoittunut.
Maanantaina vauvasiskoni täytti 15. Sitä juhlittiin lahjoilla, ravintolakäynnillä ja kakulla. Ihan hassua tämä ajan kuluminen, Vienohan oli ihan vähän aikaa sitten kolmetoista.

Hyttystenpuremien ja muutaman naarmun peittämät jalkani lepäävät nyt mukavasti oman huoneeni lattiaa vasten. Koti (joka tuoksui vanhalta talolta ja puulta) tuntui todella tilavalta, kun pääsimme vihdoin takaisin kotiin. Aluksi tuntui ihmeelliseltä, että voi olla sisällä mukavan tilavasti, eikä ollut edes kovin kuuma. Heti omaan huoneeseni päästyäni laitoin tietokoneen lataukseen, purin laukun ja levitin puolet tavaroistani lattialle. Koneen avattuani aloin heti kirjoittaa automatkalla tarinasta pohtimiani asioita ylös. Kun olin niitä kirjoittanut aikani, kävin pihalla kuvaamassa ällistyttävää sateenkaarta, jonka jälkeen tulin takaisin koneen ääreen siirtämään valokuvia muistikortilta tietokoneelle, ja kuuntelemaan musiikkia! Ahhh, en ole koko viikkoon netin kehnouden ja ylämökin cd-soittimen toimimattomuuden takia voinut kuunnella sellaista musiikkia, mitä olisin halunnut. Autossa menomatkalla ei koiran takia voinut kuunnella musiikkia, ja tulomatkalla ehdittiin kuunnella vain yksi Kemopetrolin levy sekä kaksi arpomalla valittua Apulannan levyä, jotka oli mukana (meillä oli yhteensä 16 cd:tä mukana...).

Nyt sitten niitä kuvia. Jos löytyisi edes muutama, joka ei ole tärähtänyt, alivalottunut, ylivalottunut tai jossa ei ole horisontti vinossa tai tarkennus missä sattuu.






Järvessä lumpeita ei ollut kovinkaan paljoa, mikä on harmi, sillä olisin halunnut saada niistä hyviä kuvia. Jotenkin osuin sinne aina silloin, kun ne olivat jo menossa kiinni, tai kun ne olivat vielä nuppuja.











Huomasin, että "maailmanparantajalasien" (aurinkolasien, jotka muuttavat maailman paremman näköiseksi) avulla saa ihan hienoja kuvia, kun ne laittaa kameran linssin eteen. Jännää!


Tämä oli jännä paikka. Vesi oli aivan tyyntä, täynnä siitepölyä. Koko paikka näytti valoisammalta kameran näytöllä kuin luonnossa. Eteenpäin mentyäni sain huomata, että siellä oli enemmän hyttysiä kuin missään, ja veneen kääntäminen oli vähällä epäonnistua, en miettinyt ollenkaan sitä, että voisi olla ettei se mahtuisi kääntymään, mutta onneksi mahtui (olisi ollut inhaa joutua huopaamaan koko matka takaisin hyttysten seuratessa).


























Eikä mökillä voi ajaa kunnollisella pyörällä! Tykkään tosi paljon tuosta pyörästä, se on sellainen mökkipyörä. Ei vaihteita, ei käsijarrua, kova satula eikä sitä voi peruuttaa, kun jarrut ottaa vastaan. Just sellainen, mitä ei kotona käyttäis, mutta mikä on mökillä kiva, kun ei jaksa etsiä epäsopivaa kypärääkään päähän, muttei toisaalta voi ajaa kauhean kovaa.



Näkymät tältä "laiturilta" olivat mukavat. Ruokahissipalvelukin toimi, ainakin lettuja syödessä, niihin tuli sokerikin päälle! Tuolla makasin lukemassa melkein koko keskiviikon. (Kaksi ylläolevaa kuvaa on otettu siellä istuessa.)




























Perjantai-iltana Toivo-serkku tuli vanhempiensa kanssa mökille, vähän kuin vaihdoimme vuoroja heidän kanssaan. Aamulla Toivo meni järveen, eikä halunnut tulla pois, vaan sinne piti päästä koko ajan, vaikka ei olisi saanut mennä yksin. Järveen Toivo oli matkalla silloinkin, kun lähdimme ajamaan kotia kohti.









Automatkasta rättiväsynyt pikkukisu/Pipsampipsale tässä viimeiseksi. Päättötyökuviani en aio laittaa vielä toistaiseksi mihinkään, ne saavat pysyä salaisuuksina siihen asti, että esittelen työni ensi vuoden keväällä. Kiitos ja kumarrus!