keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

If I were a bird

Tänään oli psykologian koe. Huh. Vielä pitää tehdä joku tutkimus mut tässähän on aikaa vaikka kuinka – perjantaina aamulla pitää palauttaa se. Hyvin ehtii. Kirjoitin siinä kokeessa eniten sivuja ikinä. En ole koskaan ennen joutunut pyytämään toista konseptia. Yleensä sitä tekstiä tulee korkeintaan kolme sivua per essee. Nyt – pääasiassa koska opettaja pyysi kirjoittamaan vain joka toiselle riville – toiseen esseeseen tuli kaksi sivua, toiseen huikeat kuusi. Eihän se ole paljoa, mutta en ole ennen kirjoittanut niin paljoa. Yllätyin itsekin, kuinka paljon muistin niistä asioista, kun luin koealueenkin vain kerran. Ja vitonenhan sieltä kuitenkin tulee ja kaikki muut saa kympin... (Kuten huomaatte, luotan omiin taitoihini huimasti... -_-)

 Mietin, että voisin kertoa jotain siitä leikisti kirjasta (jonka kaikissa osissa yhteensä on vähän päälle sata sivua... ja olen kirjoittanut sitä kohta neljä vuotta. Ei tule mitään. -_-) jota kirjoitan, mutta en taida jaksaa. Jos jotain kiinnostaa niin voi kysyä niin saatan ehkä kertoa. Huoh. Että tällainen päivä sitten. Ei jaksa.

Today I had psychology test. Sigh. It's almost over! In that test I wrote more pages I've ever written in a test. I haven't ever before asked more paper... Normally I write no more than three pages per essay but today – mostly 'cause the teacher asked us to write only on every other line – one essay was two pages and the other six. I know that's not much but I haven't ever written that much. I surprised myself about how much I remembered of those topics 'cause I read the book only once. And I think I'll barely pass the test (because I think I may be a bit pessimistic about my studies).

And here's some pictures. Some of them I took on Sunday, the rest last summer.

There are many reasons I hate taking photos of myself and being photographed. And many reasons I hate photos I'm in...... And this one was the best of maybe seven photos I managed to take of myself in an hour......








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti